Pohja- ja julkisivukuvat

Tässä viralliset pohja- ja julkisivukuvat, joita emme ole aikaisemmin huomanneet laittaa blogiin. Käytännössä pohjamuutokset ovat rajautuneet kodinhoitohuoneeseen, tekniseen tilaan ja vessaan, jotka rakennetaan vanhaan takakammariin sekä takkahuoneen takaosasta lohkaistavaan osaan, johon rakennetaan sauna ja pesuhuone. Muuten halusimme pitää huonejaon mahdollisimman alkuperäisenä.

Ikkuna umpeen, lattioita eteenpäin ja oviaukon hyppy

Viikonlopun aikana ehdimme puuhaamaan yhtä ja toista. KIITOS talkootyöstä! Lattiaurakkaa jatkettiin: takkahuoneeseen, eteiseen ja keittiöön ehdittiin jo laittaa 8"lankut ja kodinhoitohuone sai kehälankut. Pidemmälle ei sitten jatkettukaan, jotta putkimies pääsee puuhiinsa kätevästi. Kehälankkujen laittaminen on hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Usean lankun kanssa sai tehdä moottorisahataidetta, että se suostui asettumaan tiiviisti hirttä vasten.

Matti ja Eki ottivat urakan takakammarin ikkunan täyttämisestä. Ylätalon ikkunoista vessan ja kodinhoitohuoneen väliseinän kohdalla oleva ikkuna sekä vanhan puolen oikean puoleisen takakammarin (metsähuone) toinen ikkuna menee umpeen. Esko ja Matti tekivät niin huippu hyvää työtä, että saavat urakoida myöhemmin myös toisen ikkunan.

Vihdoin ja viimein saimme myös keittiön oven siirrettyä tiimillä Jaakko, Esa ja Anu. Hirret purettiin jo talvella ja ne ovat pyörineet edessä siitä asti. Keittiön ilme muuttui yllättävän paljon, mutta tuvan ja keittiön välinen ovi on vielä puhkaisematta.
Oviaukko siirretty vasempaan reunaan. Kuva keittiöstä päin.
Oviaukko vielä siirtämättä. Entinen ovi oli seinän keskellä.

Iltahommia

Työpäivät venyvät helposti ja usein ehdimme Ylätalolle vasta ennen kuutta. Tällä viikolla kuitenkin tuntui, että hommat eteni, vaikka tunnit tuntuivat vähäisiltä. Mukavia vieraitakin talolla pistäytyi. Tuvan lattian ristikoolaus on valmis, keittiöön on muurattu tuvan uunin takasivun muuri ja keittiön keskelle on valettu pilariharkkotorni tukemaan tulevaa lattiaa. Ehdittinpä myös kantaa talon viereen pressun alle kärriin runkolevyn kannatinlautoja sekä sirkkelöidä rimoja. Kiitos apuna olleille Riitalle, Matille ja Eskolle. Tässä tämän viikon puuhista kuvituksia.

THE VALU ja lattiahommia

Viikonloppuna teimme pesuhuoneen/saunan valun. Naapurin Ilpo kävi perjantaina nostamassa traktorikaivurilla kuivabetonisäkit traktorin peräkärriin. Kiitos Ilpo! Näin saimme työskentelykorkeuden huippuunsa. Kärriin hyppäsi myös mylly, myllynpyörittäjä Esa sekä Matti. Homma hoitui näpsäkästi lauantaiaamuna parissa tunnissa. Valmis betoni oli helppo kaataa paljuun, josta se kipattiin valettavalle lattialle. Nyt lattia saa kuivua ensimmäisen viikon peitettynä muovilla, jotta se ei halkea.

Lauantai jatkui lattiapuuhilla. Matti ja Anu hoitivat sahauksen,sirkkelöinnin sekä lecasoran kantamisen.Esa ja Jaakko tekivät tiimityötä tuvassa. Nyt tuvassa on valmiina lankut sekä runkolevyt ja nyt eikun taas ristikoolaamaan! SUURET kiitokset viikonlopun sinnikkäille ahkeroijille!

Aarteen etsintää ja varotoimia

Peräkammareissa on lattiarungot paikallaan ja tuvassa on lattianiskat laitettu. Olemme pohtineet tuvan lattian pohjan kohtaloa, mikäli rankkasade toisi sinne vettä.. Mestari Valkonen oli käymässä talolla ja ehdotti, että kaivaisimme pohjaan ojan siltä varalta. Oja tulisi ulos ryömintätilaan menevän luukun kohdalta. Päätimme kuitenkin laittaa pohjalle salaojaputken. Ryömintätilan aukkoon päätimme taas latoa kiviä. Jos, ja kun, pohjaa pitää päästä katsomaan, ei kivien siirtäminen pois ole iso homma.
Ryömintätilan aukkoa tehdessämme kaivoimme maata pois. Alimmat kivet  ovat suuria pelkkakiviä.Vanhan kivijalan alta löytyi tällainen rautatikku.

Maanmittari antoi tehtäväksi etsiä vanhat rajapyykit. Anu ja Matti kolusivat yhden hikisen sunnuntai-iltapäivän pyykkien perässä. Luulimme silloin löytäneemme yhden pyykin (kivikasa). Nyt Anu kävi etsintään vielä yksin ja oikea pyykki löytyi navetan takaa! Rannassa oleva pyykki on edelleen katseissa. Saa nähdä ehdimmekö sitä löytää.

Lomat ohi

Jaakko aloitti työt elokuun eka viikolla ja Anukin palasi töihin oppilaiden kirmatessa pulpettien ääreen. Remontointipuuhat tuntuvat edistyvän nyt todella hitaasti. Illassa on vain yksinkertaisesti liian vähän tunteja. Viikonlopuille on syksyllä kasaantunut menoja ja raksakin kutsuisi takaraivossa.

Kylpyhuone/saunan rakenne on suunniteltu siten, että uusi rakenne on irti vanhoista perustuksista. Projekti alkoi anturan valamisella. Anturan päälle muurattiin kolme kierrosta harkkoja. Näin saimme altaan, joka täytettiin kalliomurskeella. Putkimies kävi vetämässä viemärin ja käyttövesiputkiston suihkun hanalle ja pesukoneen hanalle ja päälle laitettiin 170mm foamia. Foamien päälle vedettiin saunan kuivakaivo ja pesukoneen poistoputki. Seuraavaksi rakenteeseen tuli raudoitusverkko ja vesikiertoisen lattialämmityksen putket. Tästäpä sitten jatketaan valulla. Kiitos Anun isä-Matille, joka ehti olla putkimiehen apuna, kun olimme itse kiinni töissä. Matti ja Riitta sekä Esko ovat jaksaneet auttaa meitä usein iltaisinkin.

Vanhan puolen takakammareista vasemmassa on jo lattia odottamassa selluvillaa ja oikeanpuoleisen kammarin rakenteesta puuttuu enää ristikoolaus. Sitten onkin vuorossa tuvan lattia!

Lattioiden tekeminen aloitettu!

Olemme saaneet taas yhden isomman urakan käyntiin, kun aloitimme lattioiden tekemisen. Ensimmäinen lattia tehdään vanhan puolen vasempaan peräkammariin eli meidän tulevaan makuuhuoneeseen. Tämä on melkein koomista, muistellen alkuperäisideaamme siitä, että teemme ensin vain uuden puolen ja muutamme asumaan. Nyt aloitimme siis seuraavan vaiheen vanhan puolen peränurkasta.

Maapohjan päälle tulee lecasoraa, joka toimii eristeenä sekä katkaisee kapilaarikosteuden nousua. Lecasoran päälle jää rossipohjan tuuletusväli, jonka jälkeen on 2x8 parrut, jotka on tuettu palkkikengillä seinästä. Parrujen jako on 450mm ja väliin tulee 25mm runkolevysuikale.Parrujen alapuolelle naulataan lauta kannattelemaan levyä. Tähän tarkoitukseen olemme käyttäneet Ylätalosta talvella purkamaamme hyvää lautaa. Olimme ajatelleet sahata runkolevyn suikaleet sirkkelillä, mutta ohjurin ulottuvuus loppui. Matti puuhasteli sirkkelin kanssa ja rakensi siihen ohjurin, jolla yltää sahaamaan isompaa levyä. Kuvassa Matti ja Esko levyjä sahaamassa.

Levy lompsahtaa nätisti parrujen väliin muodostaen kotelon. Levyn reunaan napsitaan vielä ohut lista kiinnittämään se hyvin lautaan. Tuttumme neuvoivat meitä laittamaan lattiarakenteeseen verkon estämään hiirien pesiminen eristeissä. Epäilimme itse verkon toimivuutta - meneehän hiiri todella pienestä kolosta. Soittelimme mestarin kanssa, joka oli sitä mieltä, että verkko ei voi estää hiiriä. Hiirulaisia on niin monenkokoisia ja verkko on todella vaikea ellei mahdoton saada tiiviiksi. Kokemuksen syvällä rintaäänellä Valkonen ehdotti asian ratkaisemiseksi kissan ottamista Ylätaloon. Tässä olisi kyllä hyvä syy lemmikin hankinnalle! Parrujen päälle tulee 2x4 lankusta ristikoolaus. Kun olemme saaneet kaikki lattiat tähän vaiheeseen, puhalletaan lattian päälle selluvilla. Selluvillan päälle tulee ilmansulkupaperi, jonka jälkeen pääsemme sovittelemaan vanhoja lankkuja takaisin paikoilleen.. Lankkuja on nyt kätevä ottaa navetasta ja navetanladosta, kun siivosimme ja lajittelimme Matin ja Riitan kanssa latoon kertyneet purkulaudat.
Kiitos avusta Matti, Esko ja Riitta!

Putkimieskin ehti taas talolle. Onneksi Anu ei ollut yksin hommissa talolla ja Matti pääsi rälläköimään harkkoa. Ei tarvinnut aloittaa ko. harrastusta harjoittelemalla putkimiehen kanssa. Nyt on pesuhuoneen viemärikaivon sekä pesuhuoneeseen tulevat käyttövesiputket jo odottamassa eristeiden laittamista.

Keskiviikkoiltana ukkosmyrsky saapui Ylätalolle. Myrskyn jälkeen saimme paikkailla pressuja ja korjailla katoksia.  Takapihalla on valtava kuoppa talon vieressä kohdassa, johon viemäriputki vedettiin. Nyt myrskyn aikaan tuli niin paljon vettä, että kuoppa oli vaarassa hautautua mutaan. Kaatosateessa salamoiden räiskyessä saimme kuitenkin onneksi vedet sankolla pressun päältä ja korjailtua pressun asentoa. Tuhojakin ehti tulla: aitan väliaikaisena kattona ollut pressu lähti irti harjalta, navetan katolla liehui kattohuopia, parit runkolevyt kastui ja yksi ikkuna meni rikki (ikkuna oli vaihtoon muutenkin menossa). Nyt pitäisi taas siis ehtiä moneen hommaan yhtä aikaa: korjaamaan kattovauriot, tekemään lattioita ja laittamaan eristeitä kylppäriin.