Aiemmin kerroimme lämmityspattereiden kanssa puuhailusta pinnallisesti. Kuitenkin pattereihin liittyi sen verran paljon selviteltävää, että ajattelimme kirjoittaa patteriprojektista tarkemman kuvauksen. Apuna patterihommassa on ollut Veikkolan väki, jotka itsekin kunnostivat samanlaiset patterit omaan, vanhaan kouluun. Kiitämme avusta vielä kerran!
Patterimme ovat Högforsin valurautapattereita, jotka on kasattu aikanaan irtosiivuista. Patterimme ovat peräisin iisalmelaisesta kerrostalosta, johon tehtiin putkiremontti. Kerrostalokäytössä olleet patterit olivat osittain liian lyhyitä, joten osa niistä jouduttiin jatkamaan haluttuun mittaan (suurin osa oli noin 15 siivua pitkiä). Loppujen lopuksi meille tuli yhteensä 8 patteria, jotka on koottu noin 200 valurautasiivusta. Pisimmät kolme patteria tulivat tupaan, joissa jokaisessa on 33 siivua. Päätimme tehdä tuvan pitkiin patterihin keskelle tukijalan, jotta patterit eivät taipuisi notkolle. Loput patterit seisovat lattialla kummassakin päässä olevien jalkojen varassa.
Patterien valurautasiivujen ylä- ja alapäähän on koneistettu kierteet, jotka ovat toisella puolella siivua oikeakätiset ja toisella puolella vasenkätiset. Valurautasiivujen väliin tulee kiinnitysholkki, joka kierretään, jolloin holkki vetää siivut kiinni toisiinsa. Alkuperäinen tiiviste valurautasiivujen välissä on ollut paperitiiviste. Valmiin patterin toisessa päässä on muhvit, joihin lämmitysputkisto kiinnitetään. Toisessa päässä taas tulpat. Lämmitysputkien puoleisen pään muhveissa on oikeakätiset kierteet ja päätytulpissa vasenkätiset kierteet. Eli jos patteria purkaa lämmitysputkien puoleisesta päästä, niin silloin siivutkin avautuvat normaalisti oikeakätisten kierteiden mukaan.
Pattereiden kasaamisen työvaiheet:
1. Kaikkien pattereiden päätytulpat aukaistiin ja patterit pestiin sisältä päin painepesurilla. Patterit olivat yllättävän puhtaita, mutta joistakin pattereista löytyi esim rautanaula ja muuta sinne kuulumatonta.
2. Jatkettavien pattereiden irtosiivut pestiin vielä irrallaan.
3. Vanhat tiivistepaperit poistettiin puukolla rapsuttamalla, jonka jälkeen tiivistepinnat hiottiin puhtaiksi vesihiomapaperilla. Tämän jälkeen vielä tiivistepinnan kuivaus.
4. Kiinnitysholkki kierretään hieman "heppiin", jotta se pysyy paikoillaan. Liikaa ei kannata pyörittää, koska aiheuttaa ongelmia loppukiristyksen yhteydessä.
5. Uuden tiivisteen laitto. Käytimme uusissa liitoksissa pari milliä paksua klingeriittitiivisterenkaita, jotka tilattiin vanhojen mittojen mukaan leikattuna. Tiivisteen kummatkin puolet sekä valurautasiivujen tiivistepinnat siveltiin vielä autoremonteissa käytettävällä sylinterikannen tiivisteaineella (Permatex aviation Form-A-Gasket).
6. Seuraavan valurautasiivun nosto holkkien eteen ja sitten erikoistyökalulla holkin kieritys jatkettavan siivun läpi. Tässä pitää olla tarkkana, jotta kierreholkki lähtee vetämään puolikkaista yhteen. Patterin ylä- ja alareunan holkkia pitää pyörittää vuorotellen, jotta holkki ei kiilaannu. Kierreholkissa on erikätiset kierteet. Oikeakätisen kierteen puolella holkin sisäpuolella olevissa "haitoissa" on viiste. Holkin pyörityksessa tarvitaan erikoistyökaulua, joka on teetetty paikallisessa ammattikoulussa. Kiristyksessä ei tarvita mielettömiä voimia vaan kohtuus riittää. Klingeriittitiiviste painuu hieman kasaan. Itse kierreholkkiin ei laitettu mitään tiivistettä eikä hamppua.
7. Päätyholkkien tiivistykseen laitoimme hamppua ja putkikittiä.
8. Koeponnistus tehtiin vedellä. Ennen koeponnistusta kierrettiin päätyjen reikiin tulpat hampun kanssa sekä painemittarilla varustettu putkiliitin toiseen päähän. Koeponnistuspaineena käytettiin 2,2 bar ja koeponnistusaika vaihteli kolmesta tunnista pariin päivään. Koeponnistuksen aikana löytyi yksi vuotava patteri. Vuoto johtui liikaa kiritystä päätyholkistä, joka oli halkaissut päätysiivun. Tämä oli kuitenkin helppo vaihtaa ja sen jälkeen uusi, onnistunut koeponnistus.
9. Koeponnistuksen jälkeen patterien päihin tulpat ja patterit ajettiin iisalmelaiseen yritykseen, joka hoiti patterien vanhan maalipinnan puhaltamisen puhtaaksi ja uudelleen maalauksen.