Tänä kesänä auringonkukatkin ehtivät kukkia kunnolla!
|
Pihamme vierestä kulkeva tie on melko vähäliikenteinen, sillä meidän jälkeemme se vie vain kahteen naapuriimme ja päättyy. Kyläläiset ajavat nätisti pihan kohdalla, mutta päätimme silti laittaa vierailijoiden vauhtia hiljentämään varoituskyltit.
Kylttien etsintä oli helpommin sanottu kuin tehty.
Ystävillämme on kaunis emalikyltti, jossa on vanhanaikaiset lasten kuvat. Ruotsalainen nettikauppa, josta ko. kyltti oli ostettu ei kuitenkaan enää löytynyt netistä ja ahkerasta etsinnästä huolimatta en löytänyt sopivaa kylttiä. Kylttimax-palvelu antaa mahdollisuuden suunnitella kyltin itse, joten tartuin toimeen. Piirtelin ääriviivakuvat katsoen mallia Martta Wendelinin hurmaavista töistä. Tekstiä piti harkita kauan - suomen kielen opiskelijalle oikeakielisyys ja selkeys ovat tärkeitä.
Alatalosta meidän pihaan noustessa.
Toisesta suunnasta tullessa.
Jos olisin istuttanut orvokkeja rappusten alle, eivät ne olisi varmasti siinä suostuneet kasvamaan. Nyt kuitenkin koko ensimmäisen portaan alus on kukkinut koko kesän. Sain toissa keväänä eräältä oppilaalta lahjaksi sinisen orvokin. Orvokki oli siementänyt todella tehokkaasti ja tuotti iloa näin vuoden päästäkin!
Urho Ilmari on jo yksivuotias touhukas taapero, joten varoituskyltit ovat ihan tarpeen talvella. Kuvaajana Tuija Ollikainen.