Vanhan talon omistajana ja kovana romunrakastajana saa joskus etsintätehtäviä myös ystäviltä, esim. rompepäiviltä olen shoppaillut jo monelle ystävälle valurautapannut..
Niinpä myös ystäväni (valokuvaaja Tuija Ollikainen) kysäisi minulta kesällä, olenko nähnyt myytävänä olevaa rautasänkyä. En ollut oikeastaan koskaan itse himoinnut sellaista ja lisäksi pohdin niiden olevan melko hinnakkaita. Lupasin kuitenkin pitää silmäni auki..
Ilman tuota lupausta en olisi varmaankaan huomannut näitä aarteita romunkeräyksessä.
Kasassa oli kaksi Helsingin Rautasänkytehtaan valmistamaa sänkyä, jotka ostin sitten mukaan.
Edessä oli kova työ:
hiomista (rautaharjalla, hiomapaperilla, hiomakoneella ja rälläkällä), pohjamaalausta ja maalausta.
Lopputuloksena oli kaksi sänkyä. Toinen lähti valokuvausrekvisiitaksi ystävälleni ja toinen löysi meidän takkahuoneeseen. Poitsut tykkää kovasti (ja aikuisetkin).
Pitkään mielessä muhinut savusaunan eteisen
remontti puuhattiin vihdoin.
Jaakko teki tilaan kunnon lattian lämpökäsitellystä
puusta ja me poikien kanssa
kunnosteltiin/tuunailtiin sinne sohvasänkyä,
maalattiin paikkoja yms.
Moni pitkään aitassa lojunut juttu löysi nyt paikkansa ja käyttötarkoituksensa.
8 kommenttia:
Saunan eteisestä tuli ihanan viihtyisä. Vanhan talon aarteita on mukava sijoitella luovasti eri tiloihin...
Voi onneksi otit sängyt talteen! Niitä ei ole kovin helppo löytää ja on kyllä surkeaa, että niitä noin ollaan pois heittämässä!
Hei! Löysin blogisi enkä päässyt illalla nukkumaan kun oli pakko ahnehtia kaikki kirjoitukset läpi ! �� Todella ihana koti teillä! Hurjasti olette tehneet töitä hartiavoimin, ja ihana miten olette jaksaneet ja raaskineet panostaa oikeisiin materiaaleihin ���� Saisinko laittaa sulle sähköpostia ja kysellä vähän tarkemmin tuosta kaikesta remonttiin liittyvästä ? :) meilläkin on haaveissa että jos vaan sopiva hirsitalovanhus löytyy niin alkaisimme rakentaa siitä pikkuhiljaa omaa unelmiemme taloa.
Niin tosiaan laitatko sun s-postin mulle neulanendesing at Gmail.com jos hommiltasi kerkiät vastailla mulle :)
Moikka! Kiva, että olet löytänyt uinuvaan blogiini. =) Tästä saan toivottavasti intoa päivittää pari kertaa kesällä, sillä onhan tässä taas projekteja. Laitan sinulle sähköpostia!
Postauksia uusista (ja vanhemmistakin) projekteista luettaisiin todellakin mielellään!
t. Tanja
Voi mikä suloinen remppamies siellä :).
Upeat sängyt, mikä pelastus tuo olikaan, hyvä sinä!
Lähetä kommentti