Väsynyt oon, kenkäviidakkoon..

Tein rakennusaikana pienehkön kenkätelineen hirrenpätkistä tapittamalla. Ko. teline on kuitenkin auttamattoman pieni nykyiselle kenkävalikoimallemme ja kuisti on järkyttävän kenkäkasan vallassa. Vieraita tervehtii aina todellinen kenkävuori.

Mietin pitkään sopivaa ratkaisua kenkäpulmaan, koska kaappeja kuistille ei sovi ja lokerikossa olisi ollut liian vähän tilaa. Aiemmin sohvakäyttöön muuttamastani sivulle levitettävästä puusängystä jäi itse lootaosa käyttämättä. Kaivoin sen nyt aitasta kunnostukseen. Olimme myös laittaneet talteen pyörillä olevan sängynaluslaatikon. Tavoitteena oli näin saada lootasta hiukan istumatilaa ja viihtyisyyttä kuistille ja lootan alle tulisi pyörillä kulkeva laatikko, joka nielisi kenkävuoremme. Loota on tarpeeksi matala, jotta se ei tule ikkunapenkkien ylitse.

Vuolin lootaan etuosaan jalat, jotka kiinnitin ruuvien ja liiman kanssa. Varmistukseksi laitoin vielä kulmatkin. Vanha maali hiottiin ja loota maalattiin punaiseksi (Uulan Ovi-. ja ikkunamaali sävy Puolukka). Myös pyörillä kulkeva sängynaluslaatikko tarvitsi muokkausta mahtuakseen sohvan alle ja pienensin sitä ja kasasin sen uudelleen. Myös laatikko sai punaisen värin ja vetimet. Kiitos maalausavusta äiti!

Nyt on kengät piilossa ja lootaosakin sai käyttöä. Aluksi meinasin ommella sohvaan patjan, mutta nyt punainen väri näkyy kauniisti tyynyjen alta. Ompelen patjan ehkäpä myöhemmin. Keltasävyiset pitsityynyliinat ovat odottaneet käyttöä pitkään. Jouluksi ommellaan sitten jotain punaista.

12 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Kaunis ja käytännöllinen kenkälaatikko :)

viivähdys kotirannassa kirjoitti...

Ihana idea ja äärettömän kaunis. Kenkäviidakko on varmasti jokaisessa perheen ongelma muttei enää teillä. Onneks olkoon :)

Katinka kirjoitti...

Lostava idea ja kaunis, kenkä paljouden piilotukseen. Jotain tuollaista pitäisi meilläkin tehdä.

Kekkoset kirjoitti...

Kiitokset kommenteista! Saa nähdä miten talvikengäät sitten pötkähtää laatikkoon. Melkein kaikki kun on pitkävartisia. Kuistin ilme kyllä muuttui paljon kenkäongelman ratkettua.

Solja kirjoitti...

Kerrassaan oiva idea! Wau!

Misku kirjoitti...

Oijoi, hieno kenkälaatikko. Täällä on niin paljon luettavaa, kunhan jään lomalle, pitää syventyä ja rosvota ideoita:)

Pietaryrtti kirjoitti...

Upea punainen sohva! :) Ja käytännöllinen lisäksi!

Polga kirjoitti...

Haa, ei noin hianoa torppaa - ihan vaan kerrostalokaksio. Mutta on kuitenkin klaffisoffa ja laatikko; laatikossa pidetään pikkumattoja (kylppäri ym.), puhtaita siis, sekä hurjaa kokoelmaa laukkuja! Mainio siiten tarkoitukseen ja jää vielä tilaakin! :D

Maija kirjoitti...

Heippa! Saanko udella, millä keltaisella maalilla maalasitte kuistin ulkoverhouksen? Meillä "se oikea" talon sävy mietinnässä. Keltamultaa/okrankeltaista, mutta minkä merkkistä... Kiitos!

Maija kirjoitti...

P.S. Olen talonne suuri fani, kiva värikäs mutta hillitty tunnelma! Saisikohan teillä joskus käydä kylässä? Täältä "naapurista" Kainuusta kun olen. :) Meillä on käsinveistetty uusi hirsitalo rakentamisvaiheessa. Nyt saa jo alkaa miettiä sisämateriaaleja ja värejä, hui!

Olemme olleet pitkään kahdenvaiheilla: tummaa vai vaaleaa pintaa seiniin, lattiaan, kattoon. Vanhassa talossa tummuneet pinnat ovat ihanat, mutta uusi hirsi kun on sellaista männyn väristä, niin jotain tekisi mieli sille tehdä. Miten te muut hirsitaloasujat olette ratkaisseet asian?

Kekkoset kirjoitti...

Kuisti maalattiin Uulan valmiilla keltamultamaalilla. Kaikki maalaukset talossa on Uulaa. =) Olen vieraillut ystävien uusissa hirsitaloissa ja puunväriä kyllä näkyy usein paljon. Hirsi on lähes aina jätetty puunväriseksi ja osa huoneista sitten levytetty ja tapetoitu. Muistan kyllä kerran käyneeni (ehkä vuosia sitten asuntomessuilla) uudessa hirsitalossa, jossa seiniä oli käsitelty kauniin ruskeaksi.Viime vuosina taas on ollut yleistä maalata kaikki valkoiseksi. Mielenkiintoinen kysymys siis! Vanhassa talossa talo sanelee ratkaisut. Kylään saa toki tulla!

Maija kirjoitti...

Uulan värit ovat ihania. Voisin ihailla pelkkää värikarttaa tuntikausia. Ja valita kaikki värit. Sama juttu, jos löytää hienoja laattoja, niitäkin voisi katsella päivän. :)

Pohdimme ulkovuorauksen maalaamista keltamullalla tai petrooliöljymaalilla. Öljymaaleista vaan ei tuota oikeaa värisävyä meinaa löytyä. Ovat paljon ruskeampia tai sitten vaaleankeltaisia.