Onnellista uutta vuotta 2012!

Ihana loma on ohi. Tuvassa pyörähti kymmenen eri vierasporukkaa- kiitos kyläilijöille. Mukavaa, että ystävät löytävät tänne maalle!

Joulun lomaviikolla haimme kotiin jo aiemmin ostamamme kaapin. Kaappivanhus kotiutui loistavasti ja näyttää siltä kuin olisi aina kuulunutkin nykyiselle paikalleen. Meillä on nyt kauan kaivattua tankotilaa vaatteille. Pelastimme kaapin viime hetkillä maalaukselta.. Myyjä kertoi, että kaapit halutaan ostaa lähes aina valkoisina ja tämäkin tummentunut kaunotar olisi juuri saanut ylleen maalin.


Maitotonkat käytössä

Lauteet käsiteltiin polttamalla pintaa.


Saunaan ei tule muovivateja tai kauhoja, vaan käytössä ovat vanhat kattilat sekä sinkkiastiat.


Lattia tehtiin lämpöpuusta (alkuperäinen väri kappaleessa). Väri muuttui huomattavasti tummemmaksi, kun se käsiteltiin parafiiniöljyllä.
Uusi vuosi vaihtui ystävien kanssa herkutellen ja saunoen. Ulkosaunamme taitaa lämmitä lähes joka viikonloppu. Löylyt ovat mukavan kosteat ja ehdimme saunoa lomallakin jo monta kertaa. Ensi kesänä rempataan myös toinen puoli rakennusta (nyt varastona) takkahuoneeksi. Nyt saunalla on vielä kantovesi, mutta putki on valmiina ihan vieressä ja kesän koittaessa on aikomus saada saunaan hanavesi.
Pukuhuoneesta puuttuu vielä naulakko.


Hienoimmat mainokset kehystin. Pohjalla aitasta löytynyttä vanhaa tapettia.

Ystäviltämme saama upea Olvin mainos.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana vanhan ajan tunnelma teidän pihasaunassa ! Varmaan miellyttävät löyöyt siellä , ah :).
Hyvää uutta vuotta teille !
A-M

Tiia kirjoitti...

Onpas hieno sauna! Kyllä kelpaa löylytellä :) Onneksi ehditte pelastaa kaapin valkoiselta maalilta, vaikka valkoisesta tykkäänkin, on tuo kyllä just passeli noin. Upea!

Pietaryrtti kirjoitti...

Onnea uuteen vuoteen myös teille sinne Ylätaloon!