Sama tiimi koolla







Joulunalusviikon Ylätalolla on paiskinut hommia sama tiimi: Anu, Anun isä- Matti ja Jaakko. Kiitokset Matille jälleen. Kylpyhuoneen seinät on vielä hionta/tasoitusvaiheessa ja Jaakko aloitteli tänään ilmastointiputkien laittamista saunaan ja kylppäriin.

Anu ja Matti ovat jatkaneet vessan seiniä. Veskin kaluste on nyt hiottu (vanhasta maalista kiilto pois), kolot kitattu ja lohkeamat liimattu. Maalaustyö alkoi ovien peileistä. Oli niiiiiiin mukavaa päästä pitkästä aikaa maalaamaan. Ovien peilit tulevat Uulan Ovi- ja ikkunamaalin sävyllä Vanilja ja muuten kalusteesta tulee keltainen (Uulan Ovi- ja ikkunamaalin sävy Tähkä).
Peilit maalattu

Lämmitämme joka päivä uuneja (leivinuuni, takka ja hella). En ole vielä uskaltautunut tekemään ruokaa leivinuunissa, vaikka siinäkin on tuli joka päivä. Sen sijaan olen kokkailut jo keittiön hellan levyillä sekä hellan uunissa. Jospa lomalla aloittaisin tutustumisen myös leivinuuniruokien saloihin.

Osa valokatkaisijoista on jo laitettu seinään. Vanhoja kytkimiä riitti koko vanhalle puolelle sekä eteiseen, takkahuoneeseen ja keittiöön. Uudet kytkimet sekä kaikki pistorasiat ovat Renovan mallistoa.

Usealla tutullamme ja ystävällämme tuntuu olevan kova hätä lomastamme: "Muistakaa nyt levätä! " Ei saa tehdä liikaa siellä talolla." Kiitos, että olemme ajatuksissanne. Ei kuitenkaan huolta - teemme hommia talolla juuri siihen tahtiin kuin hyvältä tuntuu. Lomalla on vain yksinkertaisesti tosi mukavaa rempata, kun ei ole niin kiirus heti pois.

2 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Ja näyttää teillä olevan joulun tunnelmaa ja rauhaa talollakin, ainakin kuvista voisin näin kuvitella... syökää hyvin ja nauttikaa siitä tunnelmasta mikä valmiimmista huoneista löytyy:) Hyvää Joulua sinullekin blogiystävä!

Onnellinen asemapuutarhuri kirjoitti...

hei
voisitko neuvoa miten puuhellan uuni toimii? meillä on vähn saman näköinen hella jossa 2 uunia päällekkäin. niissä ei polteta puita vaan toimivat kiertolämmöllä. piipussa on 3 vetopeltiä: ilmaräppänälle, kiertoilma? ja hellan pelti. en vaan saa uuneja lämpiämään! niksi on varmaan vetopeltien käyttelyssä ? varmasti näissä on leivät ja kinkut paisteltu ennenvanhaan.. hella on käytössä joka päivä ..

t. outi
ahtialan asema