Keittiötuskaa

Halusimme Ylätaloon keittiön puusta. Ei siis pelkät kokopuuovet, vaan myös rungot puusta. Talossa riittää meille loputtomasti tekemistä, joten edes keittiö olisi mukavaa saada valmiina. Mikään suurista keittiövalmistajista ei ko. vaihtoehtoa tarjoa, vaan tekijä on etsittävä muualta. Lähdimme siis kartoittamaan puuseppiä, jotka ovat vastaaavia tehneet. Jotta tarjousten vertailu olisi helpompaa, päätimme piirtää keittiön itse ja pyytää sillä tarjoukset. Homma oli yllättävän suuri ja vietimme monta iltaa koneella. Anu piirteli kuvia ensin lyijynällä paperille ja Jaakko siirsi ne sitten AutoCad-piirrokseksi. Jännityksellä jäämme odottamaan tarjouksiin vastaamista. Keittiötasot toimittava firma on jo valittu ja kivitasot tulee Suomen Muotokiveltä (http://www.muotokivi.fi/) . Kiveä ei tosin olla vielä päätetty varmaksi.

Myös keittiön väritys aiheuttaa ankaraa pohdintaa. Tuhansia sisutuslehtiä selanneena, takaraivooni on jo syöpynyt mielikuva valkoisesta maalaiskeittiöstä. Sopiiko sellainen keittiö kuitenkaan vanhaan talonpoikaistaloon? Pitäisikö kuitenkin olla rohkea ja katsoa taloa sen oman ajan silmin. Valkoinen maali alkoi yleistyä vasta 1900-luvulla pikku hiljaa. Talonpoikaiskalusteet on yleensä maalattu upeilla perinnesävyillä - eikä suinkaan valkoisella. Yksi mahdollisuus olisi poimia väri keittiönoviin vanhan puolen takakammarin alkuperäisestä ovesta. Riittääköhän rohkeus?

Muurari kylässä ja lattioita auki.

Muurarikin lopulta löytyi! Ennen muurarin saapumista piippuja purettiin vielä reilusti ja katoille rakenneltiin tellingit. Muurarin apupoikina toimi Jaakko ja ensimmäisenä päivänä Anun isä Matti ja toisena päivänä Jaakon siskon mies Saku.
Kuvassa Jaakko katolla tekemässä tellinkiä
ja toisessa kuvassa Anun isä purkamassa piippua vinnillä.



                               

          
Kurkkasimme etukammarin lattian alle. Eristeistä löytyi ensin kerros savihiekkaa, sitten tuohikerros ja vielä kutteripuru/pehkukerros. Lattia pitää purkaa ja eristeet poistaa. Tilaan on tulossa kodinhoitohuone, vessa yms. ja rakenteet on tarkastettava perusteellisesti.

Mitäs täältä löytyy?

Ylätalo oli toiminut viimeiset parikymmentä vuotta varastona. Kaikki huoneet olivat siis täynnä eri aikakausien huonekaluja ja muuta kampetta. Lokakuun 25 pvä. tyhjensimme sitten entisten omistajien kanssa talon roippeista. Olimme kovin tyytyväisiä, että saimme ostettua talossa olevan pirtinpöydän penkkeineen. Kyllähän pirtinpöydän täytyi saada jäädä siihen, mihin se on tehty! Lisäksi ostimme muutaman vanhan päästävedettävän sängyn, pöytiä ja muuta kunnosteltavaa puuhuonekalua. Vanhoja kalusteita olemme keräilleet sieltä ja täältä jo vuosia, joten taloon on jo melko mukavasti huonekaluja. Joskus tosin pitäisi ehtiä kunnostamaan niitäkin!


Kun talo oli tyhjä, pääsimme ottamaan muovimatot pois keittiöstä ja etukammarista. Alta paljastui odotetusti komeat lankkulattiat. Lisäksi keittiöstä purettiin vanhat putket (ainoa talossa ollut vesipiste) sekä kiinteä komero, joka oli toiminut lähinnä hiirulaisten kotina. Ennen lokakuun loppua olimme myös saaneet talon mitattua. Jaakko piirteli Ylätalon julkisivuista ja pohjasta AutoCad-piirustukset, jotka mestarimme sai tutkittaviksi. Muutospohjan miettiminen onkin sitten melkoinen urakka. Etukammariin pitäisi saada mahtumaan vessaa, kodinhoitotiloja, teknistä tilaa ja suihkukoppiakin.

Nuohooja vieraana ja loma vinnillä

Ylätalossa on yhteensä viisi tulisijaa. Peräkammareissa vanhalla puolella on molemmissa muuratut uunit, tuvassa leivinuuni, keittiössä asustaa hella ja etukammarissa muurattu uuni. Tulisijoja ihmettelemään kutsuttiin nuohooja, jonka tuomiota kuunneltiin jännittyneinä. Nuohooja oli yllättynyt siitä, kuinka hyvässä kunnossa tulisijat olivat. Ihan heti ei kuitenkaan päästy tulia sytyttelemään, sillä piipuissa oli vielä tekemistä. Leivinuunin piippu oli rapistunut yläosasta ja päätypiiput oli katkaistu katon kunnostuksen yhteydessä. Alkoi siis armoton muurarin etsintä.

Anu vietti syyslomansa Ylätalon ullakolla. Ullakon päätyikkunoista nousi komea pöly, kun viikon aikana sen aarteet tutkittiin perinpohjin. Suurin osa löytyneestä tavarasta säilöttiin aittaan, mutta rikkinäiset kengät yms. saivat roviotuomion. Ullakko kätki monenlaista rompetta ja sieltä löytyi mm. valtava määrä kumikenkiä ja parittomia/valjaisiin kierrätettyjä lapikkaita!

Pihasauna


Pihasauna ei herättänyt aluksi suuria intohimoja. Sauna oli jo päässyt ränsistymään ja katto oli pudonnut sisään pesuhuoneeseen. Ennen talven tuloa päätimme hoitaa saunan talvehtimiskuntoon. Kaverinamme piipun purkuvaiheessa oli jälleen Esa. Jaakon puuhastelun tuloksena sauna sai ylläpitokaton ja materiaaleina oli kolmiorimaa ja huopaa. Pesuhuoneen halkeillut betonilattia purettiin ja kärrättiin pois. Pesuhuoneeseen säilöttiin purkutiilet sieviin pinoihin. Saunan kohtaloon palataan sitten myöhemmin.

Ison aitan katto

Ison aitan katto oli heti huolen aiheenamme. Aitan vasemmassa päädyssä on talli, keskellä kahden istuttava huussi ja päädyssä vilja-aitta. Koko aitan päällä on myös vinnitilaa. Päreistä paistoi päivä ja ennen talvea aitta oli saatava suojaan.Talkoisiin ilmoittautui Anun veli Esa sekä molempien isät. Pressukatto syntyi narujen ja heittopullojen avulla. Esa kiipeili katolla vasaran kanssa ja me muut hurjailtiin maassa. Katto saatiin suojaan pressun alle, vaikka päivä oli todella tuulinen. Jospa Ympäristökeskus tukisi myöhemmin ison aitan katonkorjausta rakennusperintökohteisiin tarkoitetuilla avustuksilla.



Kun porukkaa oli mukavasti paikalla, käytiin samana päivänä vielä nostamassa laituri. Anu siivosi savusaunan äitinsä Riitan kanssa ja sekin saatiin näin talvikuntoon.

Kukahan tietäisi..

Aloitimme pian oston jälkeen etsimään sopivaa mestaria valtavaan projektiimme. Yhteistyökumppania kaivettiin niin internetistä kuin kaikilta mahdollisilta tutuilta kyselemällä. 23.9 talolle saapui lopulta lapinlahtelainen perinnekorjaamisen asiantuntija Matti Valkonen (yritys Lapiomies). Tuntui hyvältä kuulla, että joku muukin näki talon mahdollisuudet. Matilta saimme tietoon, että uusi puoli on tehty luultavasti 1920-1935.