Mitäs täältä löytyy?

Ylätalo oli toiminut viimeiset parikymmentä vuotta varastona. Kaikki huoneet olivat siis täynnä eri aikakausien huonekaluja ja muuta kampetta. Lokakuun 25 pvä. tyhjensimme sitten entisten omistajien kanssa talon roippeista. Olimme kovin tyytyväisiä, että saimme ostettua talossa olevan pirtinpöydän penkkeineen. Kyllähän pirtinpöydän täytyi saada jäädä siihen, mihin se on tehty! Lisäksi ostimme muutaman vanhan päästävedettävän sängyn, pöytiä ja muuta kunnosteltavaa puuhuonekalua. Vanhoja kalusteita olemme keräilleet sieltä ja täältä jo vuosia, joten taloon on jo melko mukavasti huonekaluja. Joskus tosin pitäisi ehtiä kunnostamaan niitäkin!

Kun talo oli tyhjä, pääsimme ottamaan muovimatot pois keittiöstä ja etukammarista. Alta paljastui odotetusti komeat lankkulattiat. Lisäksi keittiöstä purettiin vanhat putket (ainoa talossa ollut vesipiste) sekä kiinteä komero, joka oli toiminut lähinnä hiirulaisten kotina. Ennen lokakuun loppua olimme myös saaneet talon mitattua. Jaakko piirteli Ylätalon julkisivuista ja pohjasta AutoCad-piirustukset, jotka mestarimme sai tutkittaviksi. Muutospohjan miettiminen onkin sitten melkoinen urakka. Etukammariin pitäisi saada mahtumaan vessaa, kodinhoitotiloja, teknistä tilaa ja suihkukoppiakin.

Nuohooja vieraana ja loma vinnillä

Ylätalossa on yhteensä viisi tulisijaa. Peräkammareissa vanhalla puolella on molemmissa muuratut uunit, tuvassa leivinuuni, keittiössä asustaa hella ja etukammarissa muurattu uuni. Tulisijoja ihmettelemään kutsuttiin nuohooja, jonka tuomiota kuunneltiin jännittyneinä. Nuohooja oli yllättynyt siitä, kuinka hyvässä kunnossa tulisijat olivat. Ihan heti ei kuitenkaan päästy tulia sytyttelemään, sillä piipuissa oli vielä tekemistä. Leivinuunin piippu oli rapistunut yläosasta ja päätypiiput oli katkaistu katon kunnostuksen yhteydessä. Alkoi siis armoton muurarin etsintä.

Anu vietti syyslomansa Ylätalon ullakolla. Ullakon päätyikkunoista nousi komea pöly, kun viikon aikana sen aarteet tutkittiin perinpohjin. Suurin osa löytyneestä tavarasta säilöttiin aittaan, mutta rikkinäiset kengät yms. saivat roviotuomion. Ullakko kätki monenlaista rompetta ja sieltä löytyi mm. valtava määrä kumikenkiä ja parittomia/valjaisiin kierrätettyjä lapikkaita!

Pihasauna

Pihasauna ei herättänyt aluksi suuria intohimoja. Sauna oli jo päässyt ränsistymään ja katto oli pudonnut sisään pesuhuoneeseen. Ennen talven tuloa päätimme hoitaa saunan talvehtimiskuntoon. Kaverinamme piipun purkuvaiheessa oli jälleen Esa. Jaakon puuhastelun tuloksena sauna sai ylläpitokaton ja materiaaleina oli kolmiorimaa ja huopaa. Pesuhuoneen halkeillut betonilattia purettiin ja kärrättiin pois. Pesuhuoneeseen säilöttiin purkutiilet sieviin pinoihin. Saunan kohtaloon palataan sitten myöhemmin.

Ison aitan katto

Ison aitan katto oli heti huolen aiheenamme. Aitan vasemmassa päädyssä on talli, keskellä kahden istuttava huussi ja päädyssä vilja-aitta. Koko aitan päällä on myös vinnitilaa. Päreistä paistoi päivä ja ennen talvea aitta oli saatava suojaan.Talkoisiin ilmoittautui Anun veli Esa sekä molempien isät. Pressukatto syntyi narujen ja heittopullojen avulla. Esa kiipeili katolla vasaran kanssa ja me muut hurjailtiin maassa. Katto saatiin suojaan pressun alle, vaikka päivä oli todella tuulinen. Jospa Ympäristökeskus tukisi myöhemmin ison aitan katonkorjausta rakennusperintökohteisiin tarkoitetuilla avustuksilla.

Kun porukkaa oli mukavasti paikalla, käytiin samana päivänä vielä nostamassa laituri. Anu siivosi savusaunan äitinsä Riitan kanssa ja sekin saatiin näin talvikuntoon.

Kukahan tietäisi..

Aloitimme pian oston jälkeen etsimään sopivaa mestaria valtavaan projektiimme. Yhteistyökumppania kaivettiin niin internetistä kuin kaikilta mahdollisilta tutuilta kyselemällä. 23.9 talolle saapui lopulta lapinlahtelainen perinnekorjaamisen asiantuntija Matti Valkonen (yritys Lapiomies). Tuntui hyvältä kuulla, että joku muukin näki talon mahdollisuudet. Matilta saimme tietoon, että uusi puoli on tehty luultavasti 1920-1935.

Pihalla rytisi

Kun saimme kaupat tehtyä, syöksyimme innolla pihan kimppuun.

Raivasimme viitakkeella hurjaksi villiintyneen takapihan ja parimetrisen horsmikon takaa löytyi talo! Luhtiaittakin näytti aivan erilaiselta! Suurena apuna oli Jaakon Esko-isä, joka ajeli moottoripyörällään monta kertaa avuksemme.

Horsmista ja risuista syntyi valtava muuri, joka talkooporukalla sitten ajettiin yhteen kasaan tontin laitaan. 

Syyskuun aikana kaadoimme pihalta talon päällä olleen valtavan poppelin.Anun isä oli moottorisahan käyttömestarina ja vinssissä oli Jaakko. Muut paikalla olleet lähinnä pidättivät henkeään. Suojeluyrityksistä huolimatta osa rakasta vaahteraa myös kaatui samalla. Poppeli on levinnyt aivan joka paikkaan ja taistelimme monta iltaa sen juurien kanssa. Sota saa jatkua taas keväällä. Myös liian lähellä taloa olleet pihlajat sekä aivan ison aitan kupeeseen kasvanut koivu saivat lähteä. Useana iltana ei maltettu lähteä hommista ennen pimeän tuloa. Ennen talvea marjapensaat oli leikattu, risut siivottu, rangat pinossa, lehdet haravoitu ja piha oli saatu kelpo kuntoon.

Vaahtera jäljellä ja suuri poppeli poissa!

Palaset loksahtivat kohdalleen...

Haaveissamme oli oma vanha hirsitalo mukavalla paikalla. Taloa ei vain vuosien kuluessa löytynyt ja ryhdyimme etsimään siirrettävää hirsikehikkoa sekä tonttia. Eräs jos toinen rantaryteikkö tuli käytyä katsomassa. Tarjouksiakin teimme, mutta jäimme (onneksi) toiseksi. Kehikon etsintä ei edistynyt ja sopivaa tonttiakaan eisitten tuntunut osuvan kohdalle. Lukuisat lehti-ilmoitukset, laput kauppojen seinillä tai soitot taloista eivät opastaneet meitä kotiin.Välillä luovutettiin ja etsinnöissä levähdettiin, mutta unelma sinnitteli ja hommaa jatkettiin aina tauon jälkeen.  Kesällä 2009 ehdimme taas kiertää monta kehikkoa. Emme arvanneetkaan, että heinäkuun lopussa lehti-ilmoitustamme luettaisiin ja puhelin soisi.

Oli elokuun 2. päivä, kun lähdimme katsomaan vanhaa hirsitaloa pihapiireineen Jokelan kylään. Kun saavuimme Ylätalon pihaan meidät vastaanotti harmaantunut hirsitalo suuren vaahteran vieressä. Narisevat lattiat toivottivat meidät tervetulleiksi ja tupaan saapuessamme olimme myytyjä. Kaikki tuntui loksahtaneen kohdalleen. Tässähän tämä oli meitä odottanut! Ensitapaaminen talon kanssa vei heti mukanaan.

Talon vanha puoli on tehty noin 1894 ja uusi puoli noin 1920- 1935. Omistaja totesi, että kovasti on hommaa, mutta ei projekti ole hänestä toivoton.  Rantatonttia etsineenä, saimme neuvoteltua kauppaan vielä joenrantapalstan. Taloa kävi kanssamme katsomassa Anun Annikki-täti, joka on perillä vanhan talon korjausrakentamisesta. Muille ei tulevasta projektistamme hiiskuttu ennen kauppaa. Elokuu tuntui pitkältä kuukaudelta, kunnes saimme nimet paperiin ja kättelyt tehtyä. Ylätalo oli meidän. Meillä oli nyt oma hirsitalovanhus, hirsinavetta, pihasauna, iso aitta, luhtiaitta, maakellari, paja, savusauna ja vajoja. Olimme ostaneet kotiaihion, projektin, työleirin ja unelmien täyttymyksen eli kaipaamamme elämäntavan.