Eristäminen

Ylätalon eristykseen on ilmeisesti tehty suuremmat parannukset viimeksi 50-luvulla. Keittiön seiniä purettaessa hirsipinnalle löytyi seinästä vuosiluku 1956, jonka uskomme tarkoittavan levytysvuotta. Levytykseen oli käytetty Haltex-levyä, joka sinäänsä on hyvä eriste. Osassa uudemman puolen seinistä oli halteksin alla vielä vanha pinkopahvi, joka on toiminut hyvänä ilmansulkuna. Vanhojen rakennusten lämpimänä pysymisessä (myös nykytalot) on eristyspaksuutta tärkeämpää hyvä ilmatiiveys. Hirsirungon ulkopuolella ei luonnollisestikaan ole mitään eristystä, koska talomme on ilman ulkovuorausta. Lattioiden eristys oli alkuperäinen (lattian rakenne kuvattu aikaisemmassa kirjoituksessa). Yläpohjan tämän hetkinen eriste on myöskin alkuperäinen. Talon vanhemmalla puolella eristeenä on yläpohjan lomalaudoituksen päällä tiukaksi tampattu sammal, tämän päällä puru-/pehkukerros ja päällimmäisenä ohut savikerros. Uudemmalla puolella laudoituksen päällä vanhoista paperisäkeistä ja lehdistä tehty tiivistyskerros. Tämän päälle on laitettu varsinaiseksi lämpöeristeeksi sahanpurua ja pehkuja.

Talon uusi eristäminen tehdään mahdollisimman paljon vanhaa säästäen/hyödyntäen. Koska nykyisessä rakenteessa ei ole muovipohjaisia höyrynsulkua tai mineraalieristeitä, ei niitä rakenteeseen aiota tulevaisuudessakaan laittaa. Näin saadaan talo toimimaan teknisestikin mahdollisimman lähelle alkuperäistä. Toisaalta nykyisten höyrysulkujen laittaminen olisi mahdotonta, koska kuitenkaan ei saavutettaisiin vanhojen rakenteiden kanssa täysin suljettua kokonaisuutta. Suurin osa talon vanhemmasta osasta (tupa ja kaksi kammaria) tulee jäämään hirsipinnalle sisältä, joten ainut lisäeristämisen mahdollisuus on rakennuksen ulkopuolelle. Aiomme tehdä ulkoverhouksen suojaamaan jo jonkin verran auringossa tikkuuntunutta hirsirunkoa. Tällöin lisäeristämisen teko ulkopuolelle on luonollista. Ulkopuolella oleva lisäeristys toimii teknisesti paremmin, koska alkuperäinen runko jää ns. "lämpimälle" puolelle ja näin mahdollinen rakenteeseen johtunut kosteus voi taas siirtyä helpommin ulospäin vahingoittamatta rakenteita. Parhaiten seinä toimisi pelkästään yhdestä materiaalista tehtynä (pelkkä hirsirunko), mutta nykyajan energianhinta ja asumismukavuus pakottaa kompromissien tekoon.

Pääsääntöisesti kaikki Ylätalon lisäeristäminen tehdään sellupohjaisella eristeellä. Selluvilla soveltuu teknisiltä ominaisuuksiltaan parhaiten vanhaan taloon, koska se on valmistettu puupohjaisesta raaka-aineesta. Eriste toimii kosteusteknisesti oikein eli se pystyy sitomaan ja luovuttamaan kosteutta ilman että se menettää eristyskykyään. Tämä on tärkeää, koska ei ole mahdollisuutta/halua käyttää kosteutta läpäisemättömiä muovikelmuja. Näin saadaan paljon keskustelua aikaan saanut ns. "hengittävä rakenne". Tätä ei kuitenkaan pidä sotkeä huonosti tiivistettyyn rakenteeseen.

Yläpohjan lisäeristäminen on tarkoitus tehdä puhaltamalla suoraan vanhan eristeen päälle sellupohjaista puhallusvillaa. Ainut kohta, jossa käytetään kivivillaa on piipun juuret, jotta saavutetaan paloturvallisuuden nykyvaatimukset (jottei kävisi kuin Osmolle Metsoloissa...) Myös nykyiset selluvillat on käsitelty siten, että ne saavuttavat hyvän palonkestävyyden. Myös seinien ja alapohjan eristäminen on tarkoitus tehdä selluvillalla. Hirsirungon ulkopinnan rakenteeksi on suunniteltu seuraavaa:
- hirsirunko
- 2"x2" koolaus
- puhallettava selluvilla koolausten väliin, paksuus noin 50mm
- tuulensuojalevy
- ristikoolaus 22mm laudalla (tuuletusväli)
- rakorimalaudoitus
Puhallusvillan etuna verrattuna levyvillaan on sen tunkeutumínen hirsien halkemamiin ja muutenkin tiivistyminen paremmin epätasaiseen ulkoseinään. Tuulensuojalevynä on tarkoitus käyttää 12mm tai 25mm perinteistä tuulensuojalevyä. Räystäiden nykyinen mitta estää eristyspaksuuden suuremman kasvattamisen hirrren ulkopuolelle. Lisää tarinaa eristyksestä kunhan varsinaisesti sitä ruetaan tekemään.