Tehokasta toimintaa!

Viikonloppu sujui yllättävän tehokkaasti. Vielä lauantai-aamuna heräilimme ystäviemme luona Kestilässä, mutta sunnuntai iltana oli ehditty kuitenkin tehdä isot urakat Ylätalolla.
Anun äiti ja isä saapuivat avuksi ja lauantaina purimme uuden puolen takakammarista ensimmäisen lautalattian. Lattialaudat kannettiin talteen taas navettaan. Lisäksi siivosimme navettaa, maakellaria ja tallia.

Navetan lato-osa on ollut täynnä vanhaa heinää. Ladossa olisi kuitenkin mainiota tilaa säilöä lautoja yms. rakennuskampetta. Sunnuntaina Anun isä täräytti Valtsun käyntiin ja saapui Ylätalolle peräkärrin kanssa. Tyhjensimme ladon heinästä ja ne ajettiin kauemmaksi ja poltettiin. Jaakko purki toista lattiakerrosta uuden puolen takakammarista ja lattialankut tuotiin siivottuun navettaan peräkärrissä. Sujuipa homma nopeasti verrattuna edelliseen huoneeseen, jolloin Anu kantoi paksut pitkät lankut yksi kerrallaan navettaan! 
Koska saimme traktorin töiden avuksi, urakoimme samana päivänä vielä huoneen eristeet pois. Tällä kertaa eristeet lapioitiin suoraan traktorin peräkärriin ja tuohet Anun äiti laittoi huolellisesti talteen navettaan.
Lankkulattiat pinoissa navetassa.


"Reilusti elän elämäni täällä." Teksti löytyi navetan ladon seinästä.
Lato tyhjänä kolmen tunnin työn jälkeen.

Navetta siistinä.

Ei kommentteja: