Vintillä ja pikkuinen veli

Blogi on uinaillut pitkään, sillä elämässämme on ollut melkoisia myllerryksiä.
Olin kasvatellut mahaa jo viime syksystä ja pääsiäismaanantaina oli laskettuaika Urhon pikkuveljelle. Jouduin kuitekin sairaalaan helmikuun alkupuolella ja 4.3 syntyi sitten pikkuinen pikkuveli. Tehohoitojakson ja myllerrysten jälkeen perheemme elämä on viimein asettunut taas uomiinsa ja remonttihommillekin riittää pikku hiljaa aikaa ja voimia.
Meksikosta raahattu riippumatto löysi paikkansa, mutta emme ole sitä juurikaan ehtineet käyttämään.

Yläkerran remontin luvat tulivat jo ennen kesää. Ylös tulee siis työtilat sekä meidän makuuhuoneemme päätyyn. Rakenteellisesti päädyimme ratkaisuun,  jossa tilan sivut jätetään edelleen tuulettuviksi kylmiksi tiloiksi. Tämä ratkaisu tuntui lopulta oikealta vanhassa talossa. 
 Uudet portaat lähtevät eteisestämme (nyt kuistilta).
Hommaa on tehty pienissä erissä sekä lisäksi parina talkoopäivänä.Talkoissa on huiskinut tuttuakin tutumpi porukka: Matti, Esko sekä lastenhoidosta vastannut Riitta. Kiitokset! Poistimme lattiasta vanhat eristeet ja laitoimme pohjalle paperin. Alakertaan ropisi komea purusade ja ajoituksemme osui juuri kesäkuun jäätävän kylmään ajankohtaan. Puoli taloa siis hengitti turhankin hyvin ylöspäin.


 
 
Tilasimme ylös tulevan uuden ikkunan samalta iisalmelaiselta puusepältä kuin aikoinaan muutkin talon ikkunat (Komulainen). Ikkunan malli otettiin toisen päädyn vanhasta ikkunasta, jonka aiomme kunnostaa takaisin paikoilleen. Kävimme taas maalaushommissa verstaalla ja maalina oli tutut Uulan maalit. Ikkuna on jo kotona ja odottaa paikoilleen pääsemistä.





 Perheen pienin, Otso-poika, pääsi myös mukaan verstaalle.
 
Sisustusintoilija sisälläni nostaa taas päätään ja olen jo miettinyt yläkerran huonekaluja, tekstiilejä ja pintoja. Haen sinne ehkä astetta vapaampaa tyyliä kuin alakerrassa ja aion tapetoida ehkä osan seinistä iloisen kirjaviksi Pihlgren & Ritolan eri tapeteilla. Muutamia rullia olen jo saanut ostettua, mutta armaat bloginlukijat, mikäli teillä on jäänyt remonteistanne ylimääräisiksi rullan loppuja tai ihan täysiäkin rullia jotakin ko. firman tapetteja, olisin kiinnostunut ostamaan niitä. Toisena vaihtoehtona seiniin on mielessäni pyörinyt kangaskokeilu. Minulla on melkoisen paljon aikojen saatossa varastoon haalittuja retrokankaita. Onko kellään kokemusta kankaista seinissä? Vinkkejä työskentelyyn?

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Onnittelut perheenlisäyksestä! Meillä olisi muutama rulla P&R:n haitinmäki tapettia sinililana. En tiedä onko enää tuotannossa, mutta voin laittaa kuvan. Meillä sitä on yhdessä kammarissa.

katjuskaisen ät gmail piste com

Kekkoset kirjoitti...

Kiitos vielä tapetista! Siellä se nyt komeilee seinällä!