Reissulta

Kesä on alkanut vauhdikkaasti reissailen. Kävimme aloittamassa loman Roomassa ja nyt Jaakko lähtee kertausharjoituksiin loppuviikolla. Rempassa ei siis tiedossa huimaa edistystä. Puuhailen ensi viikolla lähinnä polttopuuhommia sekä pihan rapsutuksia.. Tuomi on lopettanut kukintansa, mutta pihlajat ovat kauneimmillaan.Kuistin ovia kovasti edelleen odotellaan ja tänään puuseppä kertoi niiden oleva työnalla saranoitavana. Roomasta löysimme ulko-oveen kahvat. Kahvat olivat melko painavat, joten otin ne käsimatkatavaroihin tullessa. Ne aiheuttivatkin melkoista hämminkiä turvatarkastuksessa - näyttivät läpivalaisussa ilmeisesti aseilta..

Ikkunat ovat puolestaan jatkokäsittelyssä naapurissa.




Anu katselemassa valtavia kahvavalikoimia.

Ensi lauantain Iisalmen ilmaisjakelulehdessä meillä on ilmoitus kissanpennusta. Haluaisimme hiirikissaksi maatiaiskisun jostakin lähialueelta. Nyt lomalla olisi aikaa olla pikku kisun kanssa. Jos kisun saamme, toivomme paljon koiravieraita, jotta se tottuu koiriinkin. Tässä kuva yhdestä vakiokoiravieraastamme. Emma sopi ilmapallonsa kanssa täydelllisesti kodinhoitohuoneen matolle.

2 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Meillä on kans kahvaongelma... yhden sopivan löysin, mutta se oli sisäoveen. Koitankin nyt löytää sellaisen lukon, että vanha kahva saisi jäädä... toivottavasti löytyy.

Tiia kirjoitti...

Hienot kahvat bongasitte Roomasta! :) Ja tuo koiravieras sekä allakynteen jäänyt matto ovat oikein valloittavia.