The ruisleipä

Blogimme käsittelee pääasiassa perinnerakentamisen sekä sisustamisen asioita.
Ruisleivän leipominen on kuitenkin aihe, johon moni perinnerakentaja törmää. Jos talossa on leivinuuni, niin pitäähän sitä ruisleivän tekemistä ainakin kokeilla. VIHDOINKIN tartuin myös itse rohkeasti toimeen ja rupesin elvyttämään leipäkorvon mukana tullutta juurta keskiviikkoiltana. En ollut leiponut koskaan aiemmin ruisleipää. Ohjeita katsoin vanhoista keittokirjoista.
Lisäsin korvoon innoissani vettä keittiönpöydällä ja huomasin sen vuotavan (tietenkin). En siis ollut muistanut turvottaa korvoa etukäteen.. Leipominen siirtyi ko. syystä kodinhoitohuoneen laattalattialle.
Vuotaminen loppui pian ja lisäsin veteen ruisjauhoja niin paljon, että sain aikaiseksi vellin. Liina päälle ja korvo jäi lämpimälle laattalattialle yöksi. Seuraavana aamuna liinan alta paljastui vain vähän kuplinut velli. Lisäsin sekaan hiukan lämpöistä vettä ja jätin juuren toiveikkaasti vielä muhimaan.
Illalla taikinan pinnassa olikin jo vaahtoa ja perjantaiaamuna taikina oli paksun vaahdon peitossa. Jippii!

Nyt vaahtoaa!

Lisäsin mukaan suolan ja jauhoja niin paljon kuin jaksoin sekoittaa. Taikinan alustuksen jälkeen jätin sen kohoamaan korvoon päiväksi.

Jauhot lisätty

Taikina kohonneena

Puolen päivän jälkeen laitoin leivinuuniin tulet (lämmitin vähän myös edellisenä päivänä) ja yhden jälkeen leivoin melkein kaksinkertaiseksi kohonneesta taikinasta kartioita.

Kartiot jäivät kohomaan vajaaksi kahdeksi tunniksi, kunnes sain hiilet pois ja uunin luudittua.

Kohonneet leivät ennen uunia.

Tunnin päästä otin uunista ensimmäiset ruisleipäni. Leivät näyttivät ihme kyllä ihan leiviltä! Makukin osui kohdalleen, mutta koostumus hiukan mureneva.. Seuraavan kerran aioin kokeilla reikäleipää- olisi mukava saada orsi, johon laittaisi leipiä kuivumaan.