Kesän aineksia



Aloitimme jälleen savusaunakauden. Viime vuonna sisustin saunan turkoosin ja sinisen sävyillä.. Sininen on oikea inhokkivärini, mutta aikojen saatossa meille oli  kertynyt ihan kivoja sinisiä kankaita ja tavaroita. Viime kesän sinnittelin sinisen kanssa, mutta nyt ompelukone sai laulaa ja saunan eteinen muuttui vihreän ja keltaisen sävyihin. Nyt mieli lepää.

Olemme rapsutelleet rankametsässä käyntien lomassa kuistillemme tulevia Ylätalon vanhoja ikkunoita. Vuosi sitten saimme valmiiksi talomme muiden ikkunoiden maalauksen ja nyt palasimme ikkunoiden pariin. Paljoa ei olisi enää rapsuteltavaa ja sitten puuseppänaapurimme jatkaa hommia eteenpäin. Hänen entisessä navetassaan on kyllä mahtavat tilat puuhailla.


Anu aloittelee loman jo viikon päästä, kun päästää oppilaat taas kesälaitumille. Jaakko suunnitteli lomailevansa heinäkuussa. Lomalle/kesälle on monta hommaa varattuna: 1) KUISTI valmiiksi 2) Ison aitan katto korjattava - onko kellään tiedossa huopakaton korjaajia Iisalmen lähistöltä? 3) Pihamaat kuntoon ja pihavalot paikoilleen (Anun veli- Pasi tulee jälleen kaivurin ohjaimiin 4) ulkosaunan kunnostus 5) Monen monta puuhaa sisällä ja ulkona. (mm. vielä valoja sisälle, postilaatikonkatos loppuun,polttopuiden tekoa ja pinoamista, kellarin ovi jne. jne). Lomaillakin aiotaan, mutta ensimmäiset kolme kohtaa olisi kyllä saatava tehtyä.

Viime syksynä katolle laitettiin hätäpelastukseksi pressu. Myrsky repi sen viime syksynä ja tänä kesänä katto korjataan kunnolla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Siikajoelta.

Tori.fi sivustolla on ilmoitus Tyrnävällä puretusta vanhasta hirsitalosta. Kohteestä löytyy hirsiä, porakiviä, väliovia... ja muuta vanhaa tavaraa. Ajattelin vain jos teitä kiinnostaa.

Numero Tyrnävälle on 0400583469.

Terv.
Tero

Kekkoset kirjoitti...

Moikka Tero!

Kiitos vinkistä! Vanhoja hirsiä me kyllä edelleen tarvitaan, mutta yritetään ensin löytää lähempää. Sonkajärvellä yksi mahdollinen. Aurinkoista kesää!
T: Anu ja Jaakko