 |
| Elokuu |
 |
Mäki ylös ja kotona ollaan.
Keskeneräinen kuisti kurkistaa tähkien takaa. Vasemmalla navetta. |
Naapurimme laittoi kuistin ikkunoihimme kitit ja ikkunapokat on nyt maalattu kahteen kertaan. Odottelemme kuivumista ja sitten viimein pääsemme laittamaan ikkunoita paikoilleen.
Ulos tulevista ikkunanpielilaudoista on jo parit paikoillaan. Kylläpä talon ilme muuttuukin paljon niiden myötä! Laitan kuvia, kun yhdellä sivulla on kaikki laudat. Patterityöt on jumissa, koska odotamme edelleen tiivisteitä. Tällä viikolla aloitamme myös pihatyöt ja Anun veli-Pasi tulee kaivurihommiin. Nyt peukut pystyyn, että koko viikkoa ei sada samalla tavalla kuin tällä hetkellä.
Tänä kesänä olemme nähneet ihanan paljon ystäviä. Kiitos, että olette löytäneet kesälomistanne aikaa poiketa meillä! Lisäksi olemme tutustuneet myös uusiin ihmisiin ja saimme Ylätalolle vasta aivan erityisiä vieraita, kun käymään saapui Ylätalolla syntynyt Maire sekä hänen tyttärensä ja poikansa. Maire kertoi meille muistojaan talosta, ihmisistä ja tapahtumista. Hän on syntynyt 1929 ja asunut talossa kunnes oli lähtenyt miniäksi. Mairen aikaan talossa oli asunut hänen vanhempiensa ja veljensä lisäksi hänen ukkinsa ja mummonsa sekä hänen setänsä perhe. Kun ukki oli kuollut, oli setä ottanut puolet talosta ja tehnyt oman talouden Ylätalon viereen (nykyään tila Virranniemi). Olimme kuulleet jo aiemmin, että Virranniemen hirret olisivat olleet ennen osa Ylätaloa ja nyt Maire vahvisti tiedon. Maisemat olivat muuttunneet paljon entisajoista. Joelle ei enää näkynyt, moni puu oli kasvanut, pihasta hävinnyt kiviä ja aitatkin tuntuivat nyt olevan lähempänä taloa. Opimme paljon uutta pihastamme: talon vieressä oleva komea vaahtera on Mairen aikoinaan pienenä taimena kirkolta tuoma, entinen navetta oli sijainnut talon edessä eikä nykyisellä paikalla, pesupaikka oli ollut nykyisten vadelmapensaiden luona, tallissa oli ollut neljä hevosta (Resu-ruuna oli parhaiten mielessä) jne. Maire muisti vanhat asiat hämmästyttävän tarkkaan. Hän osasi kertoa talon sisustuksesta yksityiskohtaisesti: tuvan takaseinällä oli ennen ollut hieno kello, jossa oli ollut hevonen kuvattuna, vasemmassa nurkassa oli ollut mummon sänky ja vastakkaisessa ukin, separaattori oli pyörinyt keittiössä meidän nykyisen tiskipöydän paikalla, pyykit pestiin rannassa kivilaiturilla ja hän muisti jopa taulujen paikat. Ylätalon vanha arkku oli ennen ollut raha-arkku, jonka avain oli tiukasti ukin hallussa.
Oli ainutlaatuista kuulla tarinoita ajoista, jolloin tupa oli ollut niin täynnä tukkijätkiä, että oli ollut hankala päästä lähtemään peräkammarista aamunavetalle. Iltamenoihin lähtiessä oli ollut tärkeää muistaa jättää ikkuna auki, jotta pystyi sieltä kesäyönä livahtamaan kotiin. Saimme lainaan vanhoja valokuvia, joita aiomme kopioida. Vihdoin näimme nyt mustavalkokuvia, joita olimme jo niin monelta kyselleet.Yhdessä valokuvassa näkyvät matot, jotka ovat edelleen tuvan lattialla. Samassa kuvassa näkyy vanha tuvan uuni, jonka sivulta on mennyt suuret portaat sen päälle. Ehkäpä saan skannattua niitä myöhemmin näytille myös tänne blogiin.
Oli kieltämättä koskettava hetki, kun Maire astui tupaamme. Ensimmäistä kertaa koimme, että kotimme on myös toisen koti. Tunne oli hämmentävä: tämä ei kuulukaan täysin meille! Maire kuitenkin vakuutti, että elomme talossa tuntuu hänestä hyvältä, koska olemme säästäneet niin paljon vanhaa. Talon historia näyttäytyi nyt uudesta näkökulmasta. Muistot ja asiat, jotka liittyvät taloon olivat ensimmäisen kerran jonkun omia muistoja- eikä vain kertomuksia ja kuultuja asioita menneisyydestä.
Mannerheim saalisti ensimmäisen hiirensä. Ylpeä sotasankari on kuvassa saalin päällä.. Entinen Aarne-isännän rakas kissa oli ollut muuten nimeltään Mikko.
 |
| Marsalkka nukkuu kummityttömme sylissä. |
