Talkoopäiviä

Viime viikolla kesä on tuntunut todella alkaneen: aurinko on paistanut, joka ilta on savusaunottu ja uitu, talkoolaiset ovat olleet hommissa jne.. Isot kiitokset avusta Matti, Riitta ja Esko!

 Esko, Jaakko ja Matti tekivät töitä luhtiaittamme hirsien parissa. Luhtiaitan taakse oli aikoinaan laitettu pienempi aitta. Aitta oli sijoitettu niin lähelle luhtiaittaa, että se oli valluttanut katolta vedet luhtiaitan seinään. Hirsiä oli vaihdettavana yhdeksän kappaletta ja käyttöön tulivat nyt viime syksynä ostetut riihen hirret. Työ alkoi purkuhommilla ja puuha saatiin puoleen väliin. Tällä viikolla jatketaan, jos suinkin sää sallii.



 Talon kulmalaudat olivat huonossa kunnossa ja ne olivat entisten ikkunoiden väriset eli ruskeat. Vanhat laudat nyt purettiin, mitattiin ja numeroitiin ja hirren rakoihin työnnettiin koloihin pellavaa. Pohdimme lautojen väriä vaihtoehtoina keltamulta (kuistin väri) ja valkoinen.
Laudat purettu ja väri kokeilussa: keltainen vai valkoinen?
Anu ja Riitta keskittyivät tekemään ja maalaamaan uusia kulmalautoja taloon.
Päädyimme väreistä valkoiseen ja nyt on kaikki kahteen kertaan maalattu. Ensi viikolla alle pellavaa ja laudat kiinni.


Loppuun vielä kuva aarteesta, jonka saimme Marja-Liisalta ja Ekiltä. Pressun alta paljastui vanha, kaunis reki, jossa näkyi vielä aluperäismaalauksetkin. Reki odottaa nyt käyttöä hyvässä säilössä katosalla. Isot kiitokset!

7 kommenttia:

Hyvä Mieli kirjoitti...

Se on hieno olo tuollaisen hirrenvaihtourakan jälkeen! Onneksi taitajia vielä löytyy:) Mukavaa kesänjatkoa...

Kekkoset kirjoitti...

Hidasta puuhaahan se toki on.. Jospa tällä viikolla olisi sen verran keliä, että saataisiin hirret vaihdettua. Laitellaan blogiin lopuksi tarkemmin työvaiheista.

Anonyymi kirjoitti...

Kesätervehdys! Ihania kesäprojekteja teillä siellä :). Kyllä kesä on huippuaikaa; taas on päässyt jo nauttimaan mm. herne-ja kukkakaalisadosta. Nam! Mukavia kesäpäiviä edelleen! A-Maija

Kekkoset kirjoitti...

Ihania kesäpäiviä myös sinulle Anna-Maija! Ajele joku päivä kahville!

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys! Kävin pitkästä aikaa katsomassa blogianne. Mahtavan aarteen olette saaneet, wau! Mukavaa elokuuta ja ihanaa tulevaa syksyä :)

t.Marita

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tuo harmaa aine pystylaudoituksen takana on? Näkyy kuvassa jossa puuttuu hirsiä alhaalta.

Kekkoset kirjoitti...

Ko. kohdassa aittaan on rakennettu aikoinaan traktoritalli kopittomalle traktorille ja se on eristetty tojalevyllä (lastubetonilevyä).