Matkalla syksyyn



Olavi Jokisen laukku


Matkalaukkukuvista huolimatta emme ole lähdössä reissuun. Ostimme vuosi sitten rompepäiviltä kuvassa olevan vanhan matkalaukun. Hain laukun nyt käyttöön aitan vinniltä. Siinä on oivaa säilytystilaa, kun nostimme sen kodinhoitohuoneen kaapin päälle.
Kuisti on tainnut olla kymmenien viimeisten päivitysteni aiheena.. Tänä viikonloppuna pääsimme laittamaan huokolevyjä paikalleen. Kiitos avusta kuistin kimpussa olleet Esa ja Matti! Kiitokset myös monessa puuhassa olleelle Riitalle!
Tuomo kävi perjantaina vetämässä kuistin sähköt ja aikoi tulla ensi viikolla laittamaan pihavalojen sähköt kuntoon ja lisämään meille pistorasioita ulkorakennuksiin. Kummassakaan aitassa eikä myöskään navetalla ole ollut pistorasiaa. Kuistin katto tulee melko matalalle ja vanhat lamput, jotka olin siihen suunnitellut, eivät käykään sinne. Nyt pitää siis kehitellä/löytää matala tilaan sopiva lamppu. Lisäksi meiltä puuttuu (taas) yksi vanha ovi. Nyt etsinnässä siis 70-80 cm leveä ja karmikorkeudeltaan n. kokoinen vanha kokopuinen ovi.


Aitan katto jäi toisen lappeen puolelta kesken. Pihan puoleinen sivu on nyt valmis! Toinen puoli, joka jäi laittamatta, on kuitenkin niin hyväkuntoinen, että se pärjää mainiosti ensi kevääseen. Projektin kokemukset voisi tiivistää näin: ammattilaiset ovat kullanarvoisia. Vaikka kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa, kun hommista sovitaan, kannattaisi silti kysyä referenssikohteita tekijöiltä. Loppu hyvin ja talvi saa tulla.



On kuitenkin yksi ulkorakennus, josta pistorasia löytyi valmiina: ulkosaunamme. Jaakko sai viikonloppuna muurattua ulkosaunan piipun uudelleen (osa piipusta purettiin huonokuntoisena pari vuotta sitten). Haaveilin joulusaunasta ulkosaunassamme. Hankimme jo lämpöpuuta saunan lattiaa varten, mutta saa nähdä ehditäänkö saamaan sauna kuntoon ennen joulusaunomista. Kummallisen äkkiä kalenteri tuntuu hupenevan.
Unelmoida silti voi!
"Fakta ei ole unelman este. Unelman puute on unelman este." Kaija Juurikkala

2 kommenttia:

SannaMaria kirjoitti...

Käykääs tuossa meidän ovivarastossa katsomassa joskos ieltä löytys sopiva :) Vai joko löysitte oven?

Kekkoset kirjoitti...

Kiitos tarjouksesta Sanna! Teiltä tuntuu aina löytyvän apua. On ollut ihanaa tutustua! Tällä kertaa ovi löytyi muualta.

Aitan katto saatiin kuitenkin korjattua myös toiselta puolelta tänä syksynä. Tarinalla oli siis hyvä loppu.