Hirsiä tontille ja valoa kansalle

Otsikointi on hieman hämäävä, sillä vaikka pihavalopylväät ovat jo paikoillaan, ei niitä ole vielä kytketty. Saman sarjan seinälamput tulevat talon oven sekä aitan ovien yläpuolelle. Sähkömies  tekee kytkennät samalla kun sähköistää kuistin. Kuisti onkin edennyt tänä viikonloppuna. Saimme ikkunakarmit paikoilleen, ikkunanpielilaudat tehtyä ja ulkoseinät rimoitettua. Onpa yksi seinä saanut jo keltamultaa ylleen. Kuvia tänne laitellaan, kun koko kuisti on maalattu.Kiitos avusta Matti, Riitta ja Esa!


Kuisti etenee. Hommissa Jaakko, Esa ja Matti.

Etsimme aiemmin hirsiä luhtiaitan seinän korjaamiseen. Anun veljen vaimon vinkistä kuulimme riihestä, joka oli saanut purkutuomion. Saimme näin ostettua kauniisti piiluttua hirttä. Kävimme merkkaamassa hirret ja launtaina ajoimme ne meille. Saimme puuta enemmän kuin aitan seinään tarvitsemme, joten niistä voi kehitellä projektia ensi kesäksi.. Nyt ne odottavat numeroituna kauniisti hirsitaapelissa. KIITOS Matille ja Esalle avusta!



Kaivurin ollessa viikko sitten tontilla laitoimme postilaatikkokiven paikoilleen. Nyt Esa jatkoi hommia ja postilaatikko on omalla paikallaan.



4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kaunist on, ei voi muuta sanoo!!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä idea postilaatikolle! Eipähän ihan hevillä kaadu :-D

-Solja

Anonyymi kirjoitti...

Mistä olette löytäneet nuo valaisimet? Minkä merkkiset? Nimin. Tahtoo kans

Kekkoset kirjoitti...

Kiitokset kommenteista! Valaisinten tekijä on Konst Smide ja malli on Vega. Löytyy ihan hyvin rautakauppojen valikoimasta.