Huonekaluja

Kevään alkaessa olemme ehtineet paneutua myös huonekalujemme kunnostukseen. Ennen loppusiivousta olisi mukavaa olla jo hionnat, rapsutuksen ja maalaukset enimmäkseen tehnynä. Tässä siis muutamia huonekalu yms. puuhia.
Pyyheteline, joka löytyi talosta jatkaa eloaan nyt talouspaperitelineenä. Anu maalasi sen keittiönkaappien maalilla.


Halusimme keittiöön neliön mallisen pöydän. Pöytä antoi odottaa löytämistään, mutta lopulta se ilmestyi eteemme - tosin melko huonokuntoisena. Viilu oli tikkuinen ja huonekalu oli saanut kokea elonsa aikana paljon muutoksia. Pöytä oli alunperin ollut jatkettavaa mallia. Aikojen kuluessa sen jatkettavuusominaisuus oli hävitetty ja nyt Anu otti siitä jatkopalat pois ja kiikutti ne talteen aittaan. Anun äiti Riitta poisti pöytälevystä tikkuuntuneen viilun ja levy ruuvattiin kiinni runkoon. Nyt pöytä odottaa maalia ja ympärilleen tuoleja. Tuoleista kaksi vielä etsinnässä..


Talonpoikaissohva jatkaa elämää meidän sänkynä ja saa vielä odottaa muuttokuormaa ja patjoja kaupungista.

Suurin osa kalusteista löytyy omista varastoista, mutta sohvakaupoilla meidän täytyi kuitenkin käydä.Oli äärettömän vaikeaa löytää tupaan sopiva sohva. Tärkeää sohvassa meille oli väri, tyyli ja ennen kaikkea mukavuus. Sohvalla pitää olla mukavaa löhötä. Pitkän jahkailun jälkeen päädyimme nahkaiseen kulmasohvaan, joka on kuvissa vielä tiukasti paketissa. Heittotyynyjen toinen puoli on kankainen. Kuvia laitamme sitten lisää, siivouksen jälkeen saamme sohvan esille.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania huonekaluja! Mukavaa vaihetta tuo viimeistely ja sisustaminen. Naattikaa ;).
A-M

Partapappa kirjoitti...

Kyl teille on ollu ihan korvaamaton apu noist talkoolaisista!!

Mukava tunne on, ku uus nukkumapaikka alkaa oleen valmis:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, olen seurannut tätä blogia ties kuinka kauan, kommentoimatta. Nyt on pakko, olette loppusuoralla ja tehneet niin mieletöntä työtä!! Ja huonekalut ja kaikki näyttää upeilta!!!! Yksi huono puoli blogin seuraamisessa on: asumme pari vuotta vanhassa rakentamassamme talossa ja huomaan haaveilevani jostain ihan muusta :) onnea loppurutistukseen! Odottelen innolla muuton jälkeisiä kuvia:)
T.viiden lapsen äiti Etelä-Suomesta

Kekkoset kirjoitti...

Suuret kiitokset taas kommenteista. Anna-Maija: tule tupatarkastukselle. Viimeisestä käynnistäsi on pitkä aika!

Mukavaa, että saamme myös uusia kommentoijia. Olenpa kuullut, että et ole ainoa, jolle on "vanhan talon - kuume" iskenyt vasta talon rakentamisen jälkeen. Unelmat todeksi! Me olimme toivon kerran menettäneet, mutta niin se Ylätalo meitä odotti. Uskomatonta, että olemme jo tässä vaiheessa. Ihana kevät.