Rännejä ja lehtijuttu

Talon rännit ovat olleet usealla aiemmallakin työlistallamme. Tämän kesän työlista näytti todella pitkältä, mutta ehdimme yllättäin tehdä siitä melkein kaikki kohdat.
Pohdimme aluksi puurännejä (kaksi lautaa vastakkain), mutta päädyimme kuitenkin haluamaan perinteisen näköiset sinkityt rännit. Asennusfirmat eivät tee maalamattomia rännejä mielellään, sillä touhu sotkee rännikoneen pahoin. Jaakko tutkisteli asiaa ja päätyi tilaamaan rännit täältä: Suomen kattotarvike. Kuistin ympärille oli jo rakennusvaiheessa upotettu sadevesiputket, mutta muille kulmille ne ja sadevesikaivot kaivettiin nyt.


Kiitos avusta asennustöissä Esa ja Matti sekä kiitokset Urhon katsomisesta Riitalle!
Talon lisäksi rännit sai luhtiaitan ja pihasaunan etuosat, tosin ilman syöksytorvia.

Sain viime keväänä puhelinsoiton Kodin Pellervon toimittajalta, joka oli lukenut blogiamme.
Hän kyseli mahdollisuutta tulla tekemään juttua talostamme ko. lehden vanhojen talojen remontteja käsittelevään sarjaan. Juttu kuvattiin ja tehtiin heinäkuussa ja nyt se sitten oli lehdessä! Toimittaja ja kuvaaja asuivat itsekin vanhassa talossa ja samaa kieltä puhuvina tekstiä syntyi mutkattomasti. Kuvat olivat niin mukavia, että ajattelin pyytää niitä vielä meille itsellekin.

5 kommenttia:

Rouva Vattu kirjoitti...

Tää taisi ratkaista meidänkin ränniongelmat. Kiitos vinkistä :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mistä tuota lehteä saa ostaa? t. Juuli

Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

Sain juuri tuon Pellervon lainaan ja ehdin sen selatakin sen verran, että ihailin kotianne. Taidankin kaivaa jutun heti luettavaksi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset Ylätalon väelle mukavasta iltapäivästä ja onnellista asumista suloisessa kodissanne edelleen!

Kodin Pellervon irtonumeroita saa 7 euron hintaan osoitteeksta tilaukset(at)pellervo.fi. Ja tokihan myös vuosi- ja kestotilauksena. Jos kiinnostaa, lisätietoa löytyy osoitteesta http://www.pellervo.fi/kodinpellervo/palvelukortti.htm

t. Johanna Westersund

Anonyymi kirjoitti...

Siinä on komeat rännit komeaan taloon! Pistetään korvan taakse, kiitos suosittelusta!

Vaahteramäen emäntä Nurkalla vaahtera -blogista