Jo joutui armas aika ja sää sateinen
Marski ottaa rennosti ulkosaunan edessä olevan kaivon kannella.

Anun kesälomailu on alkanut sateisissa tunnelmissa.. Kun sade pitää taukoa, olemme puuhastelleet ulkona pihatöitä sekä puuhommia. Kuvat on kuitenkin nyt aurinkoisia.
 Tänä kesänä Ylätalolla onkin meidän ensimmäinen kasvimaa. Taistelu rikkoruohoja vastaan on loputon ja jos kamppailu jää voiton puolelle kasvimaalla/kasvilaatikossa kasvaa erilaisia salaatteja, keltasipulia, punasipulia, ruusukaalia, basilikaa, ruohosipulia, persiljaa, punajuurta, herneitä, keltaista ja vihreää kesäkurpitsaa, valkosipulia ja tietenkin perunaa..
Hyötykasvipuutarhamme (eli kasvimaa, mansikkamaa, raparperit ja omenapuut) on talon eteläpäädyssä pensasaidan takana. Rakensimme nyt kulkukohtaan portin, jonka juureen istutettiin villiviiniä. Haaveena on, että villiviini kiemurtelisi joku päivä porttia pitkin. Humalaa meillä on ennestään talon päädyssä, mutta portin luo päädyimme laittamaan villiviiniä, koska se ei aloita kasvuaan joka kevät alusta. Saa tosin nähdä miten viini talvehtii meillä.

Luhtiaitta-projekti on polkaistu käyntiin luhtiosan lattian purkamisella, luhtiosan tunkkaamisella sekä sen tukemisella. Katsotaan ehditäänkö maalaushommiin vielä tänä kesänä. Jaakko on rakennellut meille nyt kompostia. Uskomatonta, mutta totta: meillä ei ole ollut kompostia. Olemme pohtineet millainen komposti meille tulisi ja miten sen voisi naamioida perinnepihaan sopivaksi. Lopulta Jaakko tarttuikin itse toimeen ja nyt odottelen jo innolla milloin saan sutia pintaan keltamultaa. Laitamme tänne tietoa rakenteesta, mikäli tulokas osoittautuu toimivaksi käytössä!



Kesän aikana olisi tarkoitus löytää vielä muutama talomme kalustusta täydentävä huonekalu: kapeahko vaatekaappi tangolla, lipasto/senkki kodinhoitohuoneeseen sekä mahdollisesti myös puusohva tupaan.. Lisäksi haussa on vanhoja purkutiiliä.. Tiilistä pitää viedä ilmoitusta kyläkaupalle, jos jollakulla olisi lähistöllä jäänyt kuljeksimaan kasaan. Tiilistä aiomme latoa pohjaa grillipaikalle.
Kyläkaupan kautta meihin otti yhteyttä Ylätalon sukua oleva henkilö. Hän kirjoitti meille pitkän ja todella kiinnostavan kirjeen, jossa kerrottiin talon ja kylän historiaa. Kirjoitan myöhemmin myös ko. tietoja tänne blogiin. Luimme kirjettä innokkaina ja sen tieto on meille kovin arvokasta.
Loppuun vielä kirjavinkki: Piha maalla - unelmoi ja suunnittele (Jutta Ahro, Maa-ja kotitalousnaisten keskus). Ostin opuksen Varpasen kyläseuran järjestämältä muutaman tunnin puutarhakurssilta. Kirjassa ihastuttavia kuvia sekä toimivia ideoita ja vinkkejä maalaismaisemaan sopivaan puutarhaan.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

On se niin, Marski. Kyllä talossa ainaki yks kissa tarttee olla.

Siuttu kirjoitti...

Voi harmi että maantiede on tässä tiellä. Meillä on pihalla purettuna yksi saunan piippu ja tiilet ovat vailla loppusijoitusta. Välimatka on vain aika runsas täältä Salosta. Toivottavasti löytyy niin grillipaikkastakin pääsee sitten tiirailemaan kuvia.

Désirée kirjoitti...

Oikein mukavaa kesää! Kyllä ne säät vielä lämpenevät! Meillä on kasvimaaprojekti toista kesää ja käymme edelleen ankaraa valloitusta niityn kanssa kilpaa. Toivottavasti tiiliä löytyy läheltä. Meillä tehtiin savupiipun purkutiileistä kasvihuoneen keskikäytävä. Kaikki kierrätetään.

jaana kirjoitti...

Voi miten kaunis aitta!!!!

Maija kirjoitti...

Ihana portti! Hieno idea. Taidan muuten tilata kirjan, kiitos vinkistä.