Pensselit viuhumaan

Hiihtolomalla Ylätalolla oli perusporukan (Riitta, Matti ja Esko) lisäksi myös harvinaisempaa talkooväkeä ja talolla auttamassa oli myös Jaakon äiti Pirjo-Leena sekä Riikka. Lämpöiset kiitokset talkooavusta!

Kaikki huoneiden listat ovat nyt valmiina, kun Matti teki tupaan uudet listat vanhojen huonokuntoisten listojen mallilla. Molempien vanhan puolen kammareiden sekä tuvan listat saatiin jo maalattuakin.
Loman lopussa talon kaikki paikoillaan olevat peiliovet sekä karmit alkaa olla myös maalattu. Eteisen oven pielissä on urakkaa vielä edessä ja tuvan karmeissa on vasta yksi kerros maalia.
 
Osa ovista ja karmeista oli maalattu aiemmin maalilla, joka lohkeili iloisesti pois ja jouduimme niistä rapsuttamaan koko aiemman kerroksen. Urakka eteni sinnikkäästi ja nyt sävynä on Uulan värikartasta löytyvä Vanilja. Rapsutusta jatkettiin myös pirtin penkkien ja pöydän kanssa.

<> Jaakko korjaili lomalla leivinuuniamme ja maalasi sen kalkkimaalilla. Alaosan uunista jätämme luultavasti peltipinnalle. Tuvan katto puhdistettiin ja seinähirret imuroitiin, jotta pääsemme ehkäpä joku arki-ilta ensi viikolla maalaamaan jo tuvan lattiaa.
 
Ensimmäinen kalkkimaalikerros maalattu.
 

5 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Vähä alkaa vaikuttaa silt, et hyvä tulee!!

Tiia kirjoitti...

Mahtava leivinuuni! Kyllä tuossa kelpaa tulta pitää ja paistella lämpimäisiä :)

Kekkoset kirjoitti...

Kiitosta, kiitosta! Uunin ulkonäkö kyllä muuttui valtavasti maalauksella.

kassu kirjoitti...

hyvän näköinen uuni :)
jos saa udella mikä sai teidät valitsemaan kalkkimaalin?
meillä just korjattiin uuni ja ennen pinnassa oli ilm. kalkkimaali, joka rapisi maahan kun uuniin koski tai jos nojas niin vaatteet valkoisena. nyt uuniin vedettiin antiikkilaasti pintaan ja näöltään uuni on melko samanlainen, mut enää ei ole vaatteet valkoisena tms. :)

Kekkoset kirjoitti...

Kiitos kommentista! Antiikkilaasti oli meilläkin ensin mielessä. Kalkkimaali valikoitui vähän vahingossa.. Takakammarin uuni oli ennen kalkittu ja siihen vedettiin nyt kalkkimaali päälle. Tarjolla ei ollut kuin isoja maalipönttöjä, joten maalia jäi runsaasti. Kalkkimaali näytti ihan hyvältä tuvan uunin kyljessäkin ja sekin päätettiin sitten käsitellä sillä, kun maalia kerran oli.. Saattaahan se olla, että joskus myöhemmin antiikkilaasti tuleekin pintaan.