ISOT talkoot

Helatorstaina pidimme suuret talkoot. Tapahtumaa voi kutsua suureksi sekä homman valtavuuden että ihmismäärän vuoksi. Tavoitteena oli tyhjentää tupa, johon oli aikoinaan valettu lattia hiekan päälle. Tuvan pinta-ala on noin 60 neliötä ja hiekkaa piti saada pois noin puoli metriä. Huh. Kutsuimme paikalle ahkerat ystävämme ja reilun kahdenkymmenen talkoolaisen voimin tupa on nyt tyhjennetty rossipohjaa varten. Anun isä ja Saku olivat traktoreilla ja kottikärryjä oli muutamat lainassa. Suurin osa talkoolaisista saapui paikalle mukanaan lapio. Aluksi jaoimme porukkaa myös muihin töihin. Katja ja Riikka pinosivat puita, Anu, Jussi ja Lotta tyhjensivät vanhan puolen etukammarin eristeet ja Eve, Jarmo sekä Janne työnsivät vauhdilla eristeitä pois kottikärryillä. Saatiinpa myös uuden puolen takakammarin katto yms. purettua! Riitta toimi päivän ruokapäällikkönä - ruokapuoli toimi erittäin hyvin! Muut ahkeroivat tuvassa.Osa tuvan hiekasta ja valu ajettiin navetan vanhaan lantalaan, johon tulee joskus meidän autotalli. Saku levitti hiekkaa etukuormaajalla ja apuna kävi myös naapurista Jani, joka jatkoi hommaa vielä traktorikaivurilla. Lapiot kolisi ja kottarit viuhui ja pikku hiljaa toivottomalta näyttänyt homma alkoi edistyä. Iltapäivällä koko jäljellä oleva porukka kuntoili jo tuvassa. Osa hiekasta heitettiin suoraan ikkunasta traktorin kärryyn tai kauhaan. Osa siitä taas lapioitiin kottikärryihin, joilla se ajettiin kuormalavoista ja vanereista tehtyjä ramppeja pitkin ulkona odottaneeseen kärryyn.  Illalla saunottiin porukalla läheisellä mökillä.  Olemme kyllä onnekkaita. Päivän jälkeen täytyy todeta meillä olevan mahtavia ystäviä. KIITOS Esko, Marja-Liisa, Riitta, Matti, Saku, Riikka, Pete, Katja J., Tomppa, Katja N., Arto, Noora, Janne, Jarmo, Tiina, Lotta, Mikko, Eve, Jussi, Jouni ja Pasi sekä mukana olleet lapset Alisa, Juho, Ville ja Rauli.   Eipä olisi kesäloma meillä riittänyt, jos kahdestaan olisi puuhaan tartuttu.

Ei kommentteja: