Kylpyhuone hahmottuu ja vessassa on ovi



Vessaan laitettiin ovi, josta Riitta sitten rapsutteli tuvassa irtomaalit. Ostimme peiliovia aiemmin Siilinjärveltä. Hauska sattuma oli, että oven karmissa luki nimi "Jääskeläinen", joka on Anun tyttönimi.

Anu ja Matti aloittivat vessan seinien tekemistä ja vessaan tulevan kalusteen kunnostaminen saatiin alulle. Anu on jo lomalla tämän viikon ja suunnitelmissa on jatkaa kalusteen kimpussa. Posliininupit on hankittu!


Kylpyhuoneessa on nyt seinät, kun Jaakko sai viikonlopun aikana muurattua ne loppuun. Tilaa on tosin vaikea kutsua huoneeksi, sillä se on pikemminkin kulmaus, jossa on suihkunurkkaus, ikkuna ja pesutorni. Ja sitten onkin vuorossa tasoitusta.


Tupa (joka aluksi tuntui suurelta) on tällä hetkellä melko täynnä, kun sinne kannettiin myös wc:n kaluste sekä kodinkoneemme. Joulukuusi asustelee tämän joulun peräkammarissa (tuleva makuuhuoneemme), jossa vietämme tauot.



5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huimaa edistystä ja kauniin näköistä jälkeä tulee. Rauhaisaa joulua teille ! Kai maltatte vähän silloin hengähtää.

Kekkoset kirjoitti...

Jouluaattona hengähdetään ja lomalla puuhaillaan mielen mukaan. Työtahti on meillä koko ajan meille sopiva. Mäelle noustessa vain aina tuntuu, että saapuu kotiin. Ei oikein malta siis poissakaan pysyä.Lämpöistä joulua! Tänne on kyllä luvannut hirmuisia pakkasia!

eikku kirjoitti...

Siellä on taas saatu paljon aikaan. Ja mukavan jouluistakin. Työn iloa teille ja mukavaa joulun aikaa.

Kekkoset kirjoitti...

Kiitos Eikku! Lämpöistä joulua koko teidän perheelle!

Sirpa Åsenbrygg kirjoitti...

Niiiiin kaunista! Olette te uutteria!